Ota tästä nyt sitten selvää...

Köriläällä on tapana kertoa minulle asioita kahteen (tai joskus useampaankin) kertaan. Se on vähän kiusallista, koska tällöin tuntuu siltä, että on aivan sama kenelle hän puhuu, siis etten ole The Vaimo, jolle asia nyt kerrotaan, vaan A Kukatahansa.

Tuossa muutama päivä sitten Köriläs alkoi kertoa asiaa, joka ei ollut ihan lyhyt. Tunnistin heti alkuun kuulleeni sen jo kertaalleen, mutta en tällä kertaa huomauttanut siitä, vaan olin kuuntelevinani sopivin "ai jaa" ja "niin" välikommentein. Kun juttu oli kerrottu, Köriläs oli hetken hiljaa, katsoi sitten minua hetken aikaa ja totesi sitten: "Minähän oon kertonu tän jo sulle, sää et kans koskaan kuuntele".

!, ! ja vielä kerran ! Samalla kun kuumeisesti mietin, mitä tämä nyt tarkoittaa; kerrotaanko minulle tarkoituksella asioita moneen kertaan, vai oliko tämä jokin poikkeus (=testi!), selitin Köriläälle, että tottahan minä tämän muistan, kokeilin vain, että eikö hän tosiaankaan muista, että on tämän jo minulle kertonut. Ja kerroin myös ehtineeni jo mielessäni pohtia, että kuinkahan monelle muulle tämä asia on kerrottu, kun se on niin tavatoman vaikeaa muistaa, että myös Minä - The Vaimo - olen ollut tämän asian korvana. Asiahan ei sinänsä mikään maata kaatava ollut, ehkä kuitenkin jonkin verran henkilökohtainen, sellainen, josta ei ihan jokaiselle tuttavalle tulisi mieleen avautua.

Niin että monimutkaista se on tämä kommunikointi tuon Y-kromosomin omistajan kanssa - toisinaan.

Yleisurheiluturhautumaa

Marupa ei ole vähään aikaan marissut, mutta nyt on pakko vähän ihmetellä tätä suomalaista urheilukulttuuria, yleisurheilua nimittäin.

Joka kerta toistuu sama. Suomalaiselta urheilijalta kysytään ennen kisaa, millä mielellä sitä kisaan lähdetään. Voittamaan tietysti ja vähintäänkin finaalipaikkaa metsästämään. No, tämähän on ihan ok, kukapa sitä nyt häviämään lähtisi. Mutta kun todellisuudessa tilanne on kuitenkin se, että on yhtä ja toista tiedossa olevaa ongelmaa, joka hyvinkin suurella todennäköisyydellä saattaa osua kohdalle tositoimessa, kilpailupaikalla, niin voisihan siitäkin vähän avautua. Esimerkiksi Evilä olisi voinut jo eilen muistuttaa kuinka hankalaa hänelle on saada askelmerkkejä kohdalleen tuulen pyöriessä (eihän se läheskään kaikille ollut ongelma), niin että tämä saattaa osoittautua kompastuskiveksi, vaikka kunto onkin kohdallaan. Pituushyppy tuntuu olevan Evilälle ylipäänsäkin hyvin vaikea laji (väheksymättä ollenkaan hänen vuosien takaisia saavutuksiaan). Tai seiväsmiehet olisivat voineet todeta, että tekniikka on kyllä ollut aika lailla hukassa viime aikoina, mutta jos se löytyy tuossa kisatilanteessa, niin mahiksia on jopa kärkeen. Ja muutamakin kisaaja olisi voinut muistuttaa kipuilleesta kantapäästä, olkapäästä ja muusta ruumiinosasta, jotta osattaisiin varautua että kaikki ei välttämättä mene nappiin. Eikä sen 1500 metrin juoksijankaan olisi ehdoin tahdoin tarvinnut sellaiseen sumppuun ajaa itseään, että varmasti vähintäänkin tönityksi tulee, suomalaisella tuurilla sitten kaadetuksikin.

Joonatanilla kuului olevan etulyöntiasema Olympiastadionilla, kun hankalakaarteinen rata on tuttu. Mutta kuinkas kävikään, juurikin se rata pilasi juoksun ja mies jäi hännille.

Nimimerkki "kyllästynyt ainaisiin alisuorituksiin ja pettymyksiin".

Sinulle lukijani

Hitsiläinen, jotkut ihmiset on oikeesti käyneet lukemassa näitä mun juttuja - tai no ainakin eksyneet sivulle. Nyt kyllä vähän nolottaa. Jokuhan voi vaikka ajatella että minä täällä turhasta napisen. Tai että eikö minulla ole oikeita ongelmia. Tää on niin aina tätä - väittävät ettei nämä minun murinani olisi aiheesta ja vakavasti otettavia. Mut hei, eihän kukaan ole niin sanonut, mistä minä nyt tuollaista keksinkin. Uskon, että suuri osa lukijoista (eli kaksi niistä kolmesta) yhtyy täysin mielipiteisiini. Ainakin kaikki naiset, tai ainakin kaikki ei-ihan-nuoret naiset, tai ainakin kaikki kärttyiset vanhat naiset ... tai ainakin kaikki kärttyiset, vanhat ja rumat naiset...

Eikö niin?

Kyrsimysten kyrsimys

Kaikista kyrsivimpää tässä kyrsimistaudissa on se, että kyrsii ihan ilman mitään syytä, ihan vaan kyrsimisen vuoksi. Juuri nyt yritän purkaa tai laimentaa kiukkuani kuuntelemalla hyvää musiikkia. Onneksi se tuntuu pikku hiljaa auttavan. No, on kai tässä taustalla joitakin juttuja, mutta ei mitään yhtä ylitse muiden. Niinku esimerkiksi harmaa sadesää ja kylmyys, huono TV-ohjelmatarjonta, Facebook (kyllä!), väsy, pullottava masu, ..., ainahan näitä löytyy...

Maiskuti maiskis

Eräällä on tapana puhua ruoka suussa siten että hän laittaa ruoan toiseen poskeen ja puhuu sitten pitkät pätkät ko. poski pullottaen. Vaikea keskittyä siihen puheeseen kun miettii koko ajan sitä poskessa olevaa ruokaa. Sama tyyppi myös maiskuttaa syödessään, erityisesti silloin kun hän syö jotain mehukasta, kuten nyt vaikka omenaa tai muuta vastaavaa. Ne mehut ikäänkuin imaistaan maiskauttaen nieluun, ei kiva ei.

Jätänpäs nyt arvailujen varaan onko kyseessä Köriläs vai joku muu...

Näkymättömät roskat

Kummallista miten miehet eivät näytä huomaavan jos he tiputtavat jotain. Esimerkiksi jos lautaselta tai pöydän reunalta putoaa lattialle esimerkiksi kurkun pala tai salaattihippunen, he eivät tunnu näkevän sitä laisinkaan. Samoin, jos taskuja kaivellessa tipahtaa nenäliina tai jokin paperilappunen lattialle, he eivät sitä näe. Olen pitkään epäillyt, että he vain "eivät näe", mutta viime aikoina olen vakuuttunut, että he eivät todellakaan - siis oikeasti - huomaa. Ehkä se johtuu siitä, että yleensä kyseisellä hetkellä he ovat 100% keskittyneet siihen toiseen asiaan, esim. syömiseen tai kännykän tavoittamiseen taskun pohjalta.

Ja erääthän sitten saavat noukkia lattialta milloin mitäkin ...

Odottelua ...

Odoteltiin tuossa juuri Junioria kotiin.
Eka soitto klo 21.30: "Me ollaan täällä aika kaukana, tuun joskus 15 yli 10"
Toka soitto klo 22.15: "Ollaan X:ssä, oon siellä ihan kohta"
Kolmas soitto klo 22.30: "Älä nyt koko ajan soittele, oon ihan kohta kotona"

Ja kotona sitten 22.45. Tää on niin ressaavaa kun kakrua ei meinaa saada kotiin ja viikonlopun reissusta on muutenkin jo univelkaa. Onneksi sentään on kännykät ja onneksi se - Juniori - on nyt nukkumassa, ehjänä ja väsyneenä.

Leivänsyöntitaiteilua

Eipä olekaan kyrsinyt vähään aikaan... No ei vaiskaan, on ollut kiireitä, tai sitten olen ollut vain laiska, ehkä asian laita kallistuu tuohon jälkimmäiseen. Monta monituista kertaa on kyllä ottanut niin sanotusti pannuun, kuten nyt esimerkiksi juuri tuossa hetki sitten:

Taisin mainitakin jo aiemmin että rakastan ruisleipiä. En kuitenkaan syö niitä hillittömiä määriä, koska vatsani a) ei kestä ja ennen kaikkea b) ei ole tilavuudeltaan järin suuri. Siispä, kun syön ne noin viisi leipää päivässä, täytyy niiden saada olla valmistetut täydellisesti. Eli: Otan joko tuoreen (tänään ostetun) tai sitten pakastetun leivän esiin, laitan sen (siis vastakkain olevan puikulaparin) paahtimeen, paahdan juuri sopivan ajan, jätän hetkeksi jälkilämpöön (jotta pakasteesta otettu leipä lämpiää keskeltäkin hyvin). Sitten margariinit, kinkut, juustot ja kurkut päälle ja aah, nam!

No, eiköhän tänään Köriläs (siinä se on, sopiva nimi!) tullut juuri paahtamisoperaation aikaan ja keskeyttänyt paahtamisen juuri kriittisellä hetkellä, jälkilämmötkin jäi imemättä. Siitä kun suivaannuin niin jopas ihmeteltiin, kuinka voi nipottaa tuollaisesta asiasta, ja että eihän se nyt haittaa, jos leipä on vähän viileä keskeltä. No ei tod! Hyvähän se on sanoa kun itse syö kymmeniä leipiä päivässä ja makuaistikin tuntuu olevan mitä on. Mutta minä - minä haluan täydellisen nautinnon niistä muutamasta puikulasta, joihin minulla on mahdollisuus.

Pessimisti - pessimistin pahin vihollinen

Totesinpahan tänään kahtakin pessimismiin taipuvaista henkilöä kuunneltuani, että kahta (tai useampaa) pessimistiä ei pitäisi laittaa samaan tilaan - ei ainakaan keskustelemaan keskenään. Näissä kohtaamisissa auttaa vain hurtti huumori tai irvokas itseironia. Pitkään jatkuvana tilanne voi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin. Onneksi Herra on optimisti.

Pitää sittenkin muuttaa tuo Herra-termi, joka siis tarkoittaa miestäni, se assossioituu liiaksi Yläkerran Isäntään, Taivaan Isään, siispä mietin uuden paremman ... öh.

Tämä ei ollut surullinen päivä Suomen äideille

Valehtelisin jos väittäisin, että USA:n "Leijona-teurastus" ei harmita. Mutta ehkä Jukka Jalosen "Tämä on surullinen päivä Suomen äideille" -kommentti oli kuitenkin hieman liioiteltu. Minä ainakin äitinä iloitsen tänään lapsistani ja sitä iloa ei himmentäisi edes 15-0 tappio Ruotsista. "Tämähän on vain jääkiekkoa" sanoi Granlund joskus, se on hyvin sanottu se.

Salmelan teko oli kyllä karmea. Tuollaiset kaverit pitäisi laittaa samaan kategoriaan doping-hemmojen kanssa. Kilpailukieltoon ja häpeäpaaluun.

Vessa-asiaa (osa n+1)

Noissa yleisissä vessoissa olis kyllä niin paljon mukavampaa, jos pytyn kannet olis aina valmiiksi auki. On niin kovin hermostuttavaa mennä koppiin, lukita ovi, kumartua aukaisemaan kansi, ja sitten siitä lähietäisyydeltä joko järkyttyä tai sitten huokaista helpotuksesta. On nimittäin monenlaista pytyn sisältöä nähty (ja haistettu). Ögl!

Erätauko

Ai etten olis muka kesken lätkämatsin saanut mennä laittamaan Mildred Piercea talletukseen, ai ei edes erätauolla. No johan on, kyllähän minä itsekin jääkiekkoa seuraan mutta erätauko on sentään erätauko. Ja sitten se alkaa toisella erätauolla imuroimaan, meneepä vähän peliajan puolellekin. Tutkimattomat ovat ukkoin tiet.

Klimppi

Kiva kun käydään sylkemässä vessan lavuaariin eikä lasketa vettä päälle. Sieltä löytyy sitten sellainen iljettävän näköinen sitkeä klimppi, jonka irrottamiseen tarvitaan jotain kättä pidempää. Tai no ehkä se kädelläkin lähtee, mutta en suin surminkaan menisi koskemaan paljain käsin ...

Nopean toiminnan joukot

Kone on kaatunut viime päivinä tiheään, jotain ongelmaa tuulettimessa, sanoo Herra. Tässä olisi jo itsessään kylliksi kyrsinnän aihetta, mutta sattuipa tänään tällainen tapaus:
M(aru) vieressään seisovalle H(erra)lle: Hei, nythän sinä voisit tsekata sen tuulettimen (jatkaen samalla sähköpostin kirjoittamista).
H: Joo-o (ja painaa saman tien koneen sammutusnappulaa!).

Voi vattu! Yleensä jos pyydän jotain korjausliikettä niin siihen menee päiviä, viikkoja tai kuukausia, parhaimmillaankin tunteja. Nyt sitten ryhdyttiinkin toimeen sillä samaisella sekunnilla. Sinne meni sähköposti ja vähän muutakin, tai no, kyllä siitä viestistä varmaan joku versio jäi, mutta olisinhan minä mielellään sen ensin matkaan lähettänyt.

Ja sitten vielä ihmeteltiin että mitä siinä nyt vauhkotaan. Tätähän sinä juuri pyysit!

Vain yksi arkki riittää - ai vain???

Ei vaan voi ymmärtää moista paperin tuhlausta! Ottaa nyt kokonainen (!) keittiörullan pala jotain pientä kärpäsenkakan kokoista tahraa varten tai kokonainen nenäliina yhtä nenäntyhjennystöräystä varten. Keittiössä paperia ei oikeastaan pitäisi käyttää juuri mihinkään, lähes kaikkeen käy vanha kunnon rätti.

Vain yksi arkki riittää. Ihme mainos. Jos yksi arkki ei riittäisi niin johan olisi huono paperi! Minulle riittää suurimmaksi osaksi neljäsosa-arkki. Jos ei riitä niin rättiä kehiin!

Ja WC-paperin käytöstä voisi myös muutaman sanasen sanoa - mutta enpä sano. Ainakaan vielä.

Jälkikirous: Tekis niin mieli ottaa uusiokäyttöön roskiksesta noita "käytettyjä" papereita ja oikeesti käyttää ne. Ja *köh* onhan sitä tullut joskus tehtyäkin.

Vappuaaton vaateshoppailua

Ei muuten hassumpi ajankohta lähteä vaateostoksille vappuaattona vähän ennen kauppojen sulkeutumisaikaa. Monenkirjavaa väkeä lappaa kyllä kaduilla, mutta kaupat ammottavat tyhjyyttään. Myyjiä riittää ja vaatteita saa tutkiskella ja penkoa ihan ittekseen. Jihuu!

No suhteellista sekin ihanuus, jos kyseessä on vaatteiden osto teinille eikä itselle. Se olisi helppoa jos a) äiti (siis minä) saisi valita vaatekappaleet tai jos b) hinnalla ei olisi väliä. Mutta kun pitää yrittää jotain rajaa laittaa hintapuoleen ja samalla ottaa huomioon lapsukaisen toiveet niin siinäpä ollaan sitten ihmeissään. Ja kaiken kukkuraksi pitää muistinystyrät törröllään muistella - juuri ostopäätöshetkellä - ettei vaan kenelläkään tutulla olisi samanlaista... Ei ole helppoa ei!

Pussia pukkaa

Ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka Herra tulee kerta toisensa jälkeen kaupasta uuden muovipussin kera. Mitä järkeä on ostaa aina uusi pussi vaikka kaapit pullistelee vanhoja, ja lisäksi olisi tyrkyllä reppua ja kangaskassiakin. Ja autoonkin on ujutettu muutama pussi sitä varten että ne saa sieltä kätevästi napattua mukaan, jos ja kun se (pussi) on unohtunut kotoa ottaa mukaan. Prkl!

Lyhimmän jonon syndrooma, worst cases

Kävin tänään läheisessä leipomossa, jossa myydään ko. tehtaan tuotteita: Virallisia pussukoita eli samoja kuin kaupassa myydään sekä hieman epäonnistuneita eriä Erittäin Edulliseen hintaan. Varsinainen paratiisi siis meikäläiselle leivän mussuttajalle. Todettakoon vielä että nuo "epäonnistuneet" leivät ovat usein minusta juuri niitä parhaita, esimerkiksi silloin kun leivät ovat hiukka *paistuneita* eli tavallista tummempia, aahhh!

Ko. putiikki on siitäkin hauska, että siellä jutustellaan! Asiakkaat juttelevat keskenään ja varsinkin henkilökunnan kanssa, joka - osa ainakin - on erittäin sosiaalista porukkaa ja hoitavat myyntityön lisäksi myös vapaaehtoistyötä eli kuuntelevat ihmisten iloja ja suruja aidosti kiinnostuneen ja osaaottavan oloisesti. Tämä kaikkihan on hieno juttu eikä siinä mitään. Eilen vain sattui niin että jouduin jonottamaan, päinvastoin kuin yleensä, kohtuuttoman pitkän ajan (ehkä noin 10 min.) kassatädin matikkapään - tai sen puuttumisen - ja myöskin edellä mainitun jutustelun takia.  

Koska tässä putiikissa ei ole useampaa kassaa, täällä ei ole vaaraa ajautua ns. hitaimman kassajonon loukkuun. Näinhän tapahtuu enempi säännön kuin poikkeuksen puitteissa muissa kaupoissa, erityisesti marketeissa ja sitä todennäköisemmin mitä massiivisempi ruuhka ja pidemmät jonot ovat. Sehän on jo lähes rutiinia (eikä sitä jaksa sen kummemmin enää harmitellakaan), että valitsee hitaamman jonon kuin vieressä, mutta tuossa ennen joulua sattui about viikon sisään kolme superkyrsivää tilannetta:
Eka: Valitsin ns. lyhimmän jonon. Pian paljastui että edellä asioiva asiakas olikin ostanut pinkan (about 30) joulukortteja. Ja nehän piti jokaikinen sitten erikseen lukea viivakoodilukijalla. Menihän siinä jokunen tovi.
Toka: Valitsin ns. lyhimmän jonon, mutta unohdin tsekata kassatädin, tai tässä tapauksessa -pojun habituksen. Kassalla hääräsi nuori - todella babyface - koulupoika. Edelläni seisovan asiakkaan kohdalla kävi sitten niin, että poikanen sössi jollain lailla hommansa ja ainoa tapa toipua tästä kömmähdyksestä oli a) purkaa ostokset takaisin asiakkaan kasseista (jotka asiakas oli kiitettävän reippaasti jo pakannut) ja b) kaikki ostokset piti käyttää uudelleen kassakoneen lukijan läpi.
Kolmas: Tässä casessa kaikki meni hyvin kunnes tuli maksun aika. Kortinlukijapa ei sitteb hyväksynytkään korttiani, syy: liikaa maksuliikennettä eli liikaa asiakkaita pitkin Suomenniemeä, olihan sentään jouluaaton aatto. Ei muuta kuin tavarat kasseihin ja viipottamaan lähimmälle automaatille, sieltä sentään rahat irtosi, sitten takaisin kassalle ja setelit pöytään. Tai ei ihan, ennen kuin kassaneiti kykeni käsittelemään rahani ja antamaan vähän vaihtorahaakin, piti käsillä oleva asiakas hoidella ensin. Ja sehän ei ollutkaan ihan mikä tahansa asiakas. Se tavaramäärä (mm. noin 10 litraa maitoa)! Liekö kyseessä erääseen paljon esillä olleeseen liikeeseen kuuluva perheenäiti. Reppana (?).

Neljättä ei onneksi enää tullut vaan joulu tuli ja arki palautti myös arkiset jonotuskyrsinnät.

Venyviä vaatteita, pliis

Vaatteet olivat ennallaan - jippii. Juniori ei edes huomannut mitään, enkä tietenkään kertonut, sillä sen jälkeen hän luultavasti olisi huomannut jotain, ainakin kuvitellut huomaavansa. Viime aikoina olen kuullut liian usein sanat "Äiti, tää x on jo pieni" (x=määrittelemätön vaatekappale), enkä siis tahtoisi tieten tahtoen edistää tätä prosessia. Sen sijaan, olen jo tovin odotellut milloin markkinoille tulee itsestään kasvavia vaatteita, onhan mukamas älykkäitä vaatteita jo olemassa. Miksi kehitellä miljoonia sovelluksia älypuhelimiin, kun tavalliset vaatekappaleet huutavat sovelluspulaansa. Parinkin sentin venyvyys samaa tahtia omistajan pituuskasvun kanssa olisi jo helpotus. Jos vaatteet onnistuvat kutistumaan niin ei luulisi olevan turhan vaikeaa kehitellä myös toiseen suuntaan elävä kangas.

P.S. Käytin viime kirjoituksessani sanaa siippa, mutta se oli huono sanavalinta. Jatkossa kutsun miestäni Herraksi ihan vaan piruillakseni. Ei ole mitään ärsyttävämpää kuin tulla kutsutuksi Rouvaksi, varsinkin kun sitä yleensä käytetään tyyliin "Rouva ottaa nyt vaan siitä opikseen", tai "Kai tämä nyt Rouvalle kelpaa". Sisuksissa kyrsii, mutta vastaan liioitellun tyynesti "Ai kenen rouvasta se nyt puhuu?"

Pyykkäyssekoilua

Laitoin valmiiksi pesukoneeseen 40 asteista pyykkiä odottamaan koneen käynnistystä. Myöhemmin päivällä huomasin, että kone olikin jo pessyt pyykit. Ihan kiva juttu, paitsi että ohjelma olikin laitettu 60 asteeseen. Kiitos vaan, siippa. Nyt odotellaan sitten jännityksellä huomisaamua, vieläkö juniorin farkut ja hupparit mahtuu päälle. Näkyviä vaurioita ei onneksi ollut. Arrgghh!!!

Enpä arvannut kirjoittaa koneen luukulle lappua "Älä käynnistä", harvemmin kun meillä näin omatoimisia ollaan.

Kurkku hukassa!

Ai niin, minullahan on tämä uusi blogiprojekti. Pitäisi varmaan kirjoittaa jotain...

Ostin viime kauppareissulla kurkun, muunmuassa. Seuraavana päivänä - edellisen kurkun loputtua - valmistauduin pesemään uuden kurkun, jotta pääsisin nauttimaan suuresti himoitsemani ruis-kinkku-juusto-kurkkuleivän. Mutta mitä, jääkaapista ei löytynytkään kurkkua! Meinasin jo tekstata työreissulla olevalle miehelleni, että oliko hän kenties ottanut kurkun mukaansa (joo just!), mutta tulin sentään järkiini. Jospa se kurkku jäi sitten kauppaan. Seuraavana päivänä, lähtiessäni taas ruokakauppaan, löysin ko. vihanneksen kauppakassini pohjalta.

Vuorokausi ilman ruis-kinkku-juusto-kurkkuleipää! Arvatkaa kyrsikö. Positiivista tässä oli kuitenkin se, että kurkku oli vielä hyvässä kunnossa, tosin moinen säilyvyys herättää sekin tiettyjä epäilyksiä ...

Varovainen aloitus

On huhtikuun 17. päivä ja ulkona sataa lunta. Ja kyllä kyrsii, vähemmästäkin, niin kuin tulette huomaamaan ...